torstai 11. huhtikuuta 2013

Banaanipannarit, hedelmäsalaatti ja sitrusjugurttikastike



Nuoriso ja kolmas sukupolvi saapuivat Portugaliin kyläilemään. Kun tässä mökissä ei ole kovin montaa nukkumapaikkaa, niin se koko poppoo asuu vähän matkan päässä paikallisen hotellin hoitamassa apartementossa. Ensimmäisenä Algarven aamuna tultiin meidän mökillemme haukkaamaan kevyttä välipalaa. Kun mukana on melkein neljävuotias ja 1,5-vuotias, välipalan pitää upota helposti vaikka ainekset maistuisivatkin hiukan erilaiselta kuin Suomessa. Onneksi nämä ipanat on kotona totutettu monipuolisiin ruoka-aineisiin. Sitä paitsi, kaikki tietävät että isoisin luona saa tosi hyvää ruokaa. Tänään se hyvä oli banaanipannareita joiden kanssa tarjoiltiin hedelmäsalaattia ja sitrus-jugurttikastiketta.

Hedelmäsalaattiin tarvitaan kasa omavalintaisia hedelmiä. Kaikki hedelmät pilkotaan puolen sentin kuutioiksi ja laitetaan kulhoon mehustumaan. Lisäksi hedelmien päälle valutetaan yksi ruokalusikallinen limettimehua, Olosuhteiden pakosta minä pilkoin tällä kertaa hedelmäsalaatin valmiista tölkkitavarasta.

Sitrus-jugurttikastike syntyi sekoittamalla 1:1 sitrusjugurttia ja tavallista maustamatonta jugurttia.


Olen joskus kauan sitten kokeillut valmistaa ”kahden aineksen” banaanipannareita, joihin tulee pelkkää banaania ja kananmunaa, mutta lopputulos on maistunut liikaa munakkaalta. Siksi lisäsin taikinaan tilkan maitoa ja vehnäjauhoja sekä hiukan vehnäleseitä ja mantelijauhoa (kun niitä sattui olemaan kaapissa). Sekä maku että paistettavuus ovat mielestäni huomattavasti paremmat kuin pelkällä "munakas"versiolla.



Banaaniletut

3 hyvin kypsää banaania
4 isoa kananmunaa
0,5 dl maitoa
1 dl mantelijauhoa
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vehnäleseitä
1 rkl limettimehua
paistamiseen voita

Sekoita isossa kulhossa keskenään maito, mantelijauho, vehnäjauhot ja leseet. Pilko banaanit, soseuta ne sauvasekoittimella ja sekoita jauhoseokseen. Lopuksi vatkaa munat taikinan joukkoon ja mausta limettimehulla. Paista taikinasta pieniä lettuja paistinpannulla runsaassa voissa. Yhdestä ruokalusikallisesta taikinaa tulee yksi lettu ja tästä taikinasta tulee 40 lettua.


Ei kommentteja: